|
TUUSULAN
KAIRANKÄVIJÄT RY
HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS
Tilikausi 1.1. –
31.12.2010
Kairankävijöiden
toiminta keskittyi viime vuosien tapaan retkeilyyn, tukikohtana Ilajan
kämppä Ilomantsissa, ja samalla jatkettiin kämpän kunnostusta talkootyönä.
Ilaja-ilta pidettiin Hyrylässä ravintola Amerikassa 20.11.
Vuonna 2010 kämpän käyttövuorokausia kertyi 652. Niistä oli
talkoovuorokausia 73, joista ei peritä maksua.
Talkootöissä tehtiin vuokrasopimuksen velvoittamien töiden lisäksi vanhan
pajarakennuksen purku. Hirret on tarkoitus käyttää myöhemmin
rakennettavaan nuotiokatokseen. Jatkettiin ympäristön kunnostusta ja
siivottiin rakennuksen sisätiloja. Lisäksi suoritettiin muut normaaliin
siisteyteen kuuluvat työt niin sisällä kuin ulkonakin ja tehtiin
polttopuita.
Kaikki toimintasuunnitelman mukaiset retket järjestettiin.
Kirjallisia jäsentiedotteita postitettiin kaksi ja ne julkaistiin myös
seuran nettisivuilla.
Vuoden lopussa seuralla oli 102 jäsentä, sisältäen uudet jäsenet sekä
vanhat jäsenet, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa.
Vuosikokouksessa seuran hallitukseen valittiin Pertti Salo
(puheenjohtaja), Tero Grönroos, Erkki Mäkinen, Tapio Laine ja Mirja
Kaunisto. Hallitus sopi seuraavasta työnjaosta: Tapio Laine sihteeri, Tero
Grönroos rahastonhoito ja Ilajan käyttöseuranta, Pertti Salo
puheenjohtajuuden lisäksi retkeily. Hallitus kokoontui
järjestäytymiskokouksen jälkeen toimikautensa aikana neljä kertaa.
Tilintarkastajana
toimi Osmo Pauni ja varalla Pirjo Salo.
Pertti
Salo Erkki Mäkinen Tero Grönroos
Mirja Kaunisto Tapio Laine
|