| Lisää Aikavalotuksia-kirjasta
Oi niitä valotusaikoja…
Ari Yrjänä: Ensimmäinen valokuvani Aikavalotuksia ei ole kuvateos eikä valokuvausopas. Siihen on tallennettu neljänkymmenenyhdeksän valokuvausalan konkarin - harrastajan, ammattikuvaajan ja kauppiaan muisteluksia. Tämä kirja ei ole kuivakka historiikki vaan elävää, hauskaa ja osin myös järkyttävää arkipäivän historiaa ryyditettynä terävillä lohkaisuilla. Kuten esimerkiksi: Mikä on harrastajan ja ammattikuvaajan ero? Harrastaja kuvaa menettääkseen rahaa, ammattilainen ansaitakseen rahaa. (Matti Ristimäki) Vaikuttavaa luettavaa on esimerkiksi Aimo A. Tuomen kertomus, joka alkaa siitä kun hän sodan päättyessä jäi työttömäksi kiväärintukkitehtaalta ja tuli lähtö "kilometritehtaalle käpäläkonetta käyttämään". Tuomi päätyi Rovaniemelle kierteleväksi valokuvaajaksi, sai kovalla yrittämisellä fotoliikkeen hyvään alkuun kunnes tulipalo tuhosi kaiken. Ei auttanut muu kuin aloittaa kaikki alusta, kirjaimellisesti tuhkasta. Tiesitkö muuten, että entisellä kuvatoimittajalla ja nykyisellä galleristilla Mikko Pekarilla ei ole kameraa eikä hänestä ole nähty yhtään kuvaa julkisuudessa? Tätä ihmetteli Helsingin Sanomien aikoina myös Seppo Saves. Tosin Mikko epäilee, että Seppo on joskus onnistunut ottamaan hänestä kuvan…
Seppo Saves kuvaa pikkupoikia Saksassa vuonna 1966. Kuvasta tuli menestys. Kuva: Odert Lackshewitz Seppo Saves kiersi uransa alkuvaiheissa tiuhaan tahtiin laatulehdestä toiseen, tutuiksi tulivat Viikkosanomat, Hesarit ja Apulehdet. Uuden Guinean matkalta lähti kotiväelle varsin erikoislaatuinen kirje. Kekkosen kampanjakiertueen kuvaajana Seppo testasi Urkin huumorintajun rajoja, kun puheeksi tuli valon heijastuminen suuresta ja kuperasta pinnasta. Kekkoseen liittyy monta tarinaa. Kuva-Siskojen näyttelyssä hänen seurueeseensa ujuttautui epämääräinen puukkomies. Mitä sitten tapahtui selviää Hannu Koposen kertomuksesta. Vidar Lidqvist taas sattui sangen epäsopivasti paikalle kun hilpeällä tuulella oleva UKK roiskautti samppanjat Lill-Babsin kaula-aukkoon Kaarle-Kustaan virnuillessa.
Absurdia huumoria löytyy mm. Jouko Könösen
kimppastudiotarinoista ja Asko Vivolinin kertomuksessa, jossa oksentavat
poliisit ovat harrastaja-uutiskuvaajan tähtäimessä.
Mustaa huumoria löytyy myös Canonin Henry Nurksen tarinasta
miten segmentointi oli muotia. Aivan hilpeä on Juhani Riekkolan
kertomus siitä, miten kuva-arvostelu voi mennä pieleen
kun lavastus on liian hyvä. Showmiehet Riekkola, Mattiniemi ja Nordberg vauhdissa joskus 60-luvun alkupuolella. Kuva: Juhani Riekkola Tarinoita kirjassa riittää ja niiden kuvituksena on noin 150 kuvaa, osa ennen julkaisemattomia. Merkittäväksi tällaisen muisteluskirjan tekee se, että valokuvaus kokee parastaikaa ehkä suurinta muutosta sitten hopeakuvan keksimisen. Digitaalinen valokuvaus on lopullisen läpimurron kynnyksellä. Kun tekniikka muuttuu, niin muuttuvat myös kuvaajat. Siksi on hyvä saada tallennetuksi aikalaisten kertomuksia siitä, millainen on tämä meidän aikamme ollut. Eikä pieni viihteellisyys ole pahitteeksi ettei nostalgia kävisi liian raskaaksi.
Mies vai hylje? Kuva: Asko Vivolin
Tapio Laine Mediapalvelut |
