Vahingossa Vongoivalle  

Kevyempi näkökulma eräretkeilyyn.  

Kirjan kertoja on tavallinen rinkkaselkäretkeilijä, joka rakkoisin jaloin yrittää löytää tiensä kaukaiselle Vongoiva-tunturille. Monenmoista kommellusta ja eksymistä ehtii tapahtua, ennen kuin Vongoivan huipulle päästään, ja silloinkin vahingossa. Komeat kulissit näille hupaisille tositarinoille tarjoaa Urho Kekkosen kansallispuisto. 
Lukija pääsee mukaan mm. saunanrakennustalkoisiin persoonallisen kirvesmies Väisäsen kanssa. Kirjan tarinat alkavat vuodesta 1966 ja jatkuvat nykyiselle vuosituhannelle.  

Suositushinta 34€

Kustantaja Hipputeos Oy
www.hipputeos.fi  

Otteita kirjasta  

Kämpällä oli kirvesmies Väisänen ja kolme keskolaista saunan pystytystalkoissa. Illalla pistäytyi toinen Lutolla tapaamistamme rajamiehistä. Oli lähtenyt kävelylle koiran kanssa. Raja-Joosepin vartiostosta matkaa kämpälle on melkein 40 kilometriä .

Väisänen oli viettänyt keskeneräisellä kämpällä edellisen talven. Kyselimme, että eikös ollut yksinäistä ja pimeää, kun aurinkoakaan ei näkynyt pitkään aikaan.

-          Tuosta minä katselin kun se hiljalleen nousi taivaanrantaan…

Väisänen viittasi karhumaisella kämmenellään Anterijoen avaraan ylänkölaaksoon, joka kämpän ikkunasta katsoen avautuu kohti lounasta.  

Hän oli saapuessamme huonolla tuulella, sillä talkooporukka oli käynyt Anterin vartiostossa saunomassa, eikä paikalla ollut naisihmisiä, jotka olisivat pesseet hänen pyykkinsä. Mutta paluumatkalla piti vähän pilailla:

-          Tulin paljain jaloin ja tein turisteille ihmeteltäväksi vähän karhunkämmäkän jälkiä.

Riku piti mykkäkoulua ja tallusti oman ukkospilvensä alla. Hammaskurussa Pekkaan ja minuun iski pikku piru. Nuuskimme ilmaa ja katsoimme toisiimme merkitsevästi. Kovalla äänellä ryhdyimme arvuuttelemaan:

-          Mikähän täällä haisee. Kumma haju, oletko huomannut?

-          Joo, taitaa olla karhunpaska.

-          Niinpä onkin, selvä karhunpaskan haju. Aika tuore kun haisee noin selvästi.

Rikun askel tiivistyi ja hän alkoi ottaa etumatkaa pälyillen samalla sivusilmällä pusikoihin. Koko kymmenen kilometrin taipaleen hän paineli edellä pukahtamatta sanaakaan. Hiukan nolotti.  

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin samaisella Anterin ja Hammaskurun välisellä talvitiellä näimme vaimoni kanssa valtaisan, tuoreen karhunläjän, joka oli sinisenä mustikasta, sekä mahtavat tassunjäljet. Ukko-kontio oli käynyt antamassa turisteille näytteen siitä, mitä tarkoitetaan kun puhutaan karhunpaskasta.